You might want to visit our North American website:

Oulun Sivakka

Oulun kaupungin vuokra-asuntoyhtiö

Oulun Sivakka on yli 8 000 asuntoa Oulun seudulla omistava yhtiö, joka päätti laittaa oman toimistonsa ilmanvaihdon kerralla kuntoon samalla, kun tiloja muutenkin saneerattiin. Sisäilmaa seurataan ja parannetaan Swegonin WISE-järjestelmän avulla. Myös läheinen päiväkoti sai tarpeenmukaisen ilmanvaihdon.

Ilmanvaihto loikkasi 2020-luvun tasolle

Kun saapuu Oulun Sivakan toimistolle, ensimmäinen ajatus on ihastus: nyt ei olla missään ”tusinakonttorilla”.  Käytävien seinät on paneloitu jäljitellen mökkimäistä miljöötä ja tunnelma on kotoisa, vaikka käytävät ovat pitkiä. Toimistotilojen ulkoasu uudistettiin muutama vuosi sitten, ja arkkitehtonisen suunnittelun 1990-luvun alussa nousseeseen kiinteistöön teki Arkkitehtitoimisto Vauhtiviiva Oy.

Samalla laitettiin uusiksi myös tilojen ilmanvaihto. Alakerran iv-konehuoneessa hyrräävät Swegonin GOLD RX -ilmankäsittelykoneet. Ilmanvaihdon pitää kulloisiinkin olosuhteisiin parhaalla mahdollisella tasolla WISE-olosuhdejärjestelmä.

Sivakalla on noin 50 rakennuttamisen, kiinteistönpidon, isännöinnin, asiakaspalvelun ja hallinnon ammattilaisista palkkalistoillaan.

Lämpötila, VOC ja CO2 erityisseurannassa

Energia-asiantuntija Heikki Pohjola kertoo, että oman toimiston olosuhteista seurataan etenkin lämpötilaa sekä sisäilman VOC- ja hiilidioksidipitoisuuksia.

Pohjolan mukaan ilmanvaihtosäädöt eivät perustu pelkkään mutu-tuntumaan, vaan tiettyihin tarkkaan määritettyihin raja-arvoihin. Historiadatan tarkkaileminen on olennainen osa toimintaa.

- Ilman sitä meillä ei olisi työkaluja lähteä kehittämään ilmanvaihtoa. 

Olosuhteita aistivia Swegon WISE OCS -antureita on toimistolla kymmeniä. Vaikka seuranta on jatkuvaa, WISE-järjestelmän tarpeenmukaisen ilmanvaihdon etu on se, että järjestelmään ei tarvitse niin halutessaan kiinnittää mitään huomiota.

- Ilmanvaihtohan toimii niin kuin pitää, kun siihen ei kiinnitä mitään huomiota, Pohjola lisää.

Ilmanvaihtohan toimii niin kuin pitää, kun siihen ei kiinnitä mitään huomiota,
Heikki Pohjola, Oulun Sivakka

Lähipäiväkodissakin panostettiin sisäilman laatuun

Alle sadan metrin päässä sijaitsevaan Pikku-Ainon päiväkotiin on asennettu WISE-olosuhdejärjestelmä ja GOLD PX -ilmankäsittelykoneet. Ne asennettiin hieman myöhemmin kuin Sivakan toimistoon.

Samassa kiinteistössä on myös 77 Oulun Sivakan vuokra-asuntoa, mutta niihin WISE ei ulotu.

Päiväkodit ovat tyypillisiä esimerkkejä kohteista, joihin tarpeenmukainen ilmanvaihto sopii erityisen hyvin, koska eri huoneiden käyttöasteet vaihtelevat suuresti pitkin päivää ja vilkasta elämää riittää käytävillä aamusta iltaan.