Marraskuussa 2005 avattu rakentamiseen ja sisustamiseen erikoistunut Lanterna sijaitsee Itä-Helsingin Roihupellossa. Kaksikerroksisessa kiinteistössä on noin 34 000 neliötä, ja sen omistaa Agore Kiinteistöt. Lanternaa manageroi ja kehittää omistajan edustajana Trevian Asset Management.
Vuoden 2025 lopussa Lanternaan valmistui hybridilämmitysjärjestelmä, jossa ilma-vesilämpöpumput toimivat kaukolämmön rinnalla. Ratkaisun odotetaan parantavan kiinteistön energiatehokkuutta merkittävästi.
Lanternan energiaremontti oli ESG‑hanke, jossa vastuullisuus ulottuu ympäristövaikutuksista sosiaaliseen ja hallinnolliseen vastuullisuuteen.
– Lanterna-hankkeella oli kolme tavoitetta: vastuullisuus ja hiilijalanjäljen pienentäminen, energiansäästö ja kolmanneksi olosuhteiden parantaminen, Trevianin tekninen johtaja Hannu Tamminen kertoo. Olosuhteissa tapahtuikin ilma-vesilämpöpumppujen myötä merkittävä muutos, sillä aiemmin kiinteistössä ei ollut lainkaan jäähdytystä.
Tammisen mukaan Trevian kehittää jatkuvasti hallinnoimiensa kiinteistöjen energiatehokkuutta ja kestävän kehityksen mukaisuutta. Ratkaisut ovat aina kohteeseen räätälöityjä. Lanternan hybridin kaltaisia toteutuksia Trevian on tehnyt aiemmin muutamia, muun muassa Helsingin Pasilan Isoon Pajaan.
Energiaremontti kauppakeskusta sulkematta
Lanternan energiaremontin pääurakoitsijana oli Saipu Oy. Kauppakeskus toimi normaalisti koko kolme kuukautta kestäneen remontin ajan.
– Koko lämmitysjärjestelmän uudistus kolmessa kuukaudessa on erittäin lyhyt aika, urakoitsijan vastuuhenkilö, LVI-projektipäällikkö Jarkko Aramo sanoo. Aramolle Lanternan energiaratkaisu oli tuttu: hän oli ollut mukana jo Trevianin teettämässä Ison Pajan hybridihankkeessa.
Lämmönjakohuoneessa olleen vanhan kaukolämpöjärjestelmän viereen rakennettiin kaukolämmön ja ilma-vesilämpöpumput yhdistävä kokonaisuus. Sen valmistuttua kaukolämmöstä siirryttiin yhden työpäivän aikana sujuvasti ja tilojen käyttäjien huomaamatta kaukolämmön ja ilma-vesilämpöpumppujen hybridiin. Lopuksi vanha kaukolämpöjärjestelmä purettiin.
Energiaremontin räätälöinti tarkoitti Lanternassa myös uusia rakenteita. Vanhan vesikaton kantavuus ei riittänyt lämpöpumpuille, joten vesikaton päälle rakennettiin teräksinen asennusalusta perustuksiin ulottuvien tukipilareiden varaan. Uuden alustan päälle asennettiin teräskehikot ja niille Swegonin BlueBox-ilma-vesilämpöpumput.
– Kun on vanha kiinteistö ja uudet järjestelmät, ei ole aina mahdollista ottaa kaikkea heti suunnittelun alussa huomioon. Tukirakenteiden suunnittelu oli tässä hankkeessa haasteellisinta, Trevianin Tamminen toteaa.
Saipun Aramo sanoo, että Lanternan energiaremontissa työläintä oli haalaukset ja laitteiston mahduttamiset olemassa oleviin tiloihin. Vaativiin nostoihin tarvittiin poikkeuksellista kalustoa.
– Meillä oli käytössä 300-tonninen nosturi, jonka puomin pää ulottui 80 metriin. Se on meidän hommissa harvinaista, Jarkko Aramo kertoo.
Lanternan hybridissä on merkittävää myös akustiikasta huolehtiminen. Jotta pumppujen värinä ei siirry runkorakenteisiin, teräskehikot erotettiin muusta rakenteesta sylomeerikumilla, jonka riittävä paksuus saatiin akustisten laskelmien perusteella.
Lanternan katolle asennettiin kaksi Eurovent-sertifioitua BlueBox TITAN Zeroa. Ne ovat vedenjäähdyttimiä ja vaihtuvatoimisia ilma-vesilämpöpumppuja, joissa kylmäaineena on propaani, R 290.
Ilma-vesilämpöpumppujen asennukseen kauppakeskuksen laajalle katolle käytettiin poikkeuksellista kalustoa, muiden muassa nosturia, jonka puomin pää ulottui 80 metriin.
Pumppujen värinä ei siirry runkorakenteisiin, koska niiden tukirakenne erotettiin muusta rakenteesta sylomeerikumilla.
TITAN Zero, tehokas ja ympäristölle ystävällinen
Jäähdytys- ja lämpöpumpputeknologiaan erikoistunut Italialainen BlueBox aloitti toimintansa vuonna 1986, ja vuonna 2010 siitä tuli osa Swegon-konsernia. BlueBox-valikoimassa on muun muassa ilma- ja vesijäähdytteisiä chillereitä sekä ilma-ilma-, ilma-vesi- ja maalämpöpumppuja.
Lanternan katolle Swegon toimitti kaksi Eurovent-sertifioitua BlueBox TITAN Zeroa. Ne ovat vedenjäähdyttimiä ja vaihtuvatoimisia ilma-vesilämpöpumppuja, joissa on taajuusmuuttajakompressorit ja levylämmönvaihtimet. TITAN Zeron tehoalue on 230 ÷ 400 kW, joten se vastaa hyvin kauppakeskuksen suuriin tehotarpeisiin.
– TITANilla on korkea lämmöntuotanto: menoveden lämpötila on parhaimmillaan 63 astetta. Laite myös toimii aina 20 asteen pakkasiin saakka, ja sillä on hyvät lämmöntuotannon ja jäähdytyskäytön hyötysuhteet, Swegonin Cooling & Heating -liiketoimintayksikön energia-asiantuntija Jaakko Halonen kertoo.
Lanternan TITANit asennettiin katolle, mikä on yleinen ratkaisu suurille jäähdytys- ja lämpöpumppuyksiköille. TITANin voi asentaa myös piha-alueelle tai teknisiin ulkotiloihin.
Lanternan ESG-tavoitteisiin sopivasti TITAN Zeron kylmäaineena on propaani, R 290. Propaani on luonnollinen kylmäaine, joka on karkuun päästessäänkin ilmakehälle turvallinen; propaanin GWP-arvo vain noin 3.
Halonen huomauttaa, että propaanin vaikutus ilmaston lämpenemiseen on olematon verrattuna esimerkiksi teollisuuden kylmälaitteistoissa ja lämpöpumpuissa käytettyyn, F-kaasuasetuksen alaiseen fluorihiilivety R410A:han, jonka GWP on 2088.
– Propaanin hinta on myös alhainen verrattuna muihin kylmäaineisiin ja tulee jatkossa olemaan vielä halvempi, kun vanhempiin keinotekoisiin kylmäaineisiin tulee F-kaasukiintiöt. Propaanikoneen kylmäainepiirien paineet ovat myös matalampia, jolloin osatkin kuluvat vähemmän, Jaakko Halonen toteaa.
Swegon tekee laitteiden vuosihuollot kaksi ensimmäistä vuotta käyttöönoton jälkeen.
Lämmönjakohuoneessa olleen vanhan kaukolämpöjärjestelmän viereen rakennettiin kaukolämmön ja ilma-vesilämpöpumput yhdistävä kokonaisuus. Lopuksi vanha järjestelmä purettiin.
Uuden energiahybridin odotetaan pudottavan kaukolämmön kulutusta ainakin 50 – 60 prosenttia vuodessa.
Lanterna tiedetään rakentamisen ja sisustuksen kauppakeskuksena, mutta muitakin palveluja löytyy. Energiaremontin myötä sisäilmasto parani merkittävästi, sillä aiemmin rakennuksessa ei ollut jäähdytystä.
Kohti tavoitteita
Lanternan energiaremontin tavoitteista vastuullisuus, hiilijalanjäljen pienentäminen ja olosuhteiden parantaminen toteutuivat suurelta osin jo järjestelmävalinnoilla.
Energiansäästöä on seurattu vuoden 2025 marraskuusta lähtien, mikä ei vielä riitä vuotuisen energiansäästön arvioimiseen. Alkutalvi 2026 oli kylmä, ja oli pakkaspäiviä, jolloin kaukolämmölle siirtyi koko vastuu kauppakeskuksen lämmittämisestä. Odotus kuitenkin on, että kaukolämmön kulutus putoaisi ainakin 50 – 60 prosenttia vuodessa.
Saipun Jarkko Aramo toteaa, että hybridiratkaisussa vaativinta on eri energialähteiden sekoitus lämmityskaudella.
– Haastavaa on myös saada lämpöpumput toimimaan isolla hyötysuhteella. Kun suunnittelu sekä komponenttien ja kytkentöjen valinnat tehdään alusta asti oikein, tavoitteisiin päästään nopeammin, hän sanoo.
Hannu Tammisen mukaan Trevianilla tutkitaan seuraavien kauppakeskustyyppisten kiinteistöjen energiaremontteja, mutta tänä vuonna ei uusia kohteita vielä käynnisty.
Jaakko Halonen toivoo, että suuritehoisista, energiaa säästävistä Swegonin jäähdyttimistä ja lämpöpumpuista kiinnostuneet ottavat ajoissa yhteyttä häneen tai Swegon Cooling & Heatingin liiketoimintajohtaja Mikko Karttuseen.
– Katsotaan yhdessä, minkä kokoinen malli olisi paras kyseiseen kohteeseen. Tällä hetkellä laitteen tilauksesta menee noin 13 – 15 viikkoa ennen kuin laite on työmaalla, Halonen kertoo.