Meistä

Swegon on kehittänyt energiatehokkaita tuotteita ja sisäilmastojärjestelmiä tavoitteena viihtyvyys ja optimaaliset elinkaarikustannukset yli 60 vuoden ajan

Vaikka tarjoamamme ei ole näkyvää eikä havaittavaa, menestyksekkäät ratkaisumme tuottavat ympäristöjä, joissa ihmiset voivat nauttia viihtyisästä lämpötilasta ja ilmanlaadusta. Ilmalaatuun kannattaa sijoittaa, koska jokainen hengenveto vaikuttaa meidän hyvinvointiimme ja tehokkuuteemme.

Swegon on osa pörssinoteerattua Latour-konsernia ja markkinajohtaja energiatehokkaissa ilmanvaihto- ja sisäilmastojärjestelmissä.

Toimintaa pyörittää viidellä eri liiketoiminta-alueella yli 2000 työntekijää Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Konsernin liikevaihto oli yli 350 miljoonaa euroa vuonna 2015.

The Indoor Climate Company

Swegonilla suhtaudumme sisäilmaston laatuun suurella vakavuudella ja tavoitteemme on olla johtava sisäilmastotoimittaja. Pyrimme tähän kehittämällä jatkuvasti innovatiivisia ja älykkäitä ilmanvaihtotuotteita, jotka kommunikoivat keskenään ja jotka voidaan yhdistää tehokkaiksi, erilaisiin käyttökohteisiin soveltuviksi sisäilmastojärjestelmiksi.

Swegonin perimmäinen tavoite on luoda terveellinen ja viihtyisä sisäilmasto, jonka elinkaarikustannukset ovat mahdollisimman edulliset kiinteistön omistajalle.

Toiminta-ajatuksemme

Swegon toimittaa älykkäitä tuotteita ja järjestelmäratkaisuja, jotka tuottavat hyvän sisäilmaston huomattavin energiasäästöin.

Visiomme

Visiomme on olla johtava sisäilmastotoimittaja asiakkaillemme. Toimittamalla parhaan sisäilmastoratkaisun mahdollisimman edullisin elinkaarikustannuksin sekä olemalla lähellä asiakasta ja ymmärtäen hänen yksilölliset tarpeet otamme paikkamme The Indoor Climate Companyna.



Our company is credit worthy according to Soliditet's credit assessment system that are based on a number of decision rules. This credit rating is updated on a daily basis, and always shows the current rating and date.